Piha & Puutarha-messut Turussa

Kotilaituri vieraili lauantai-iltapäivällä, kauppapäivän päätteeksi, Turun messukeskuksessa Piha&Puutarha-messuilla. Oli muuten loistava ajankohta messukierrokselle, sillä ei ollut kassajonoa, käytävillä ei mahtu kulkemaan ja katselemaan - ja mikä parasta kuvaamaan. Olen viettänyt viimeiset kymmenen vuotta töissä keväisillä puutarhamessuilla, mikä tarkoittaa viikkojen valmistelua ja parien päivien rakentamista ennen messuja, työskentelyä kaikkina messupäivinä sekä purkuhommia sitten pari päivää messujen jälkeen. Tänä vuonna olinkin mukana ihan turistina, toki puutarhamessujen tunnelmaan piti päästä. Messuilla on monen moista katseltavaa ja ihasteltavaa, ostamisesta puhumattakaan. Kymmenien kuvien lisäksi matkaani tarttui yrttien ja tomaattien taimia Liedon Kukan ja Puutarhan osastolta. Nyt ne nököttävät vielä pienissä poteissaan keittiössä, mutta lähipäivinä ne saavat uudet tilavammat ruukut. Tomaatintaimet päätyivät nyt sopivasti lasisiin keittiötölkkeihin, missä ne näyttävät kyllä niin somilta. Kuin pienet lasiset kasvihuoneet.



Liedon Kukka ja Puutarha osallistui ensimmäistä kertaa puutarhamessuille. Heillä oli messumyynnissä kevään ensimmäiset pikkuorvokit, jotka kestävätkin parhaiten kylmää,  jopa -10 asteen pakkasta. Toivottavasti niistä nyt jo päästäisiin, tosin tänäänkin aamulla mittarinlukema näytti -6 astetta :(. Liedon Kukan ja Puutarhan omistaja Niina on erikoistunut yrttiviljelyyn sekä kesäkukkiin. Ihanat yrttien taimet täyttivätkin osaston. Minullekin uusia tuttavuuksia olivat lippia sekä pikkupaprika. Niistä yritän nyt kasvattaa komeita yksilöitä ja siirtää ne kelien lämmettyä patiolle. 




Nämä ihanat englanninpelargonit kannattaa katsastaa heti, kun niiden aika on...toukokuun alkupuolella. Hennonvaaleanpunainen kukkija on sen verran suosittu kaunokainen, että ne loppuvat aina kauden alkumetreillä.Liedon Kukka ja Puutarha löytyy Liedosta, Pinomäentie 6, joka on 2 km päässä Liedon keskustasta. Liedon Kukka ja Puutarha on myös Facebookissa - klik. 

Samalla osastolla Kukan ja Puutarhan kanssa oli toinen Niina :), joka luotsaa vihersuunnitteluyritystä nimeltä Vihreä Viiva. Tässä lainaus suoraan Vihreä Viivan sivuilta, voiko sitä paremmin kiteyttää:

Oletko uuden talon rakentaja, jonka piha on vielä rakentamisen jäljiltä sekaisin? Tarvitsetko apua helppohoitoisten ja varmojen kasvien valinnassa? Vai kaipaako vanha pihasi uutta ilmettä ja toimivampia piharatkaisuja? Ole hyvä ja ota yhteyttä, niin luodaan sinulle ihana piha!



Vihreän Viivan Niina.

Ainakin itselläni on muutama apuja kaipaava kohta omalla pihallani. Minkälaisilla kasvivalinnoilla täydennän etupihan havuistutukset, koska paikka on tuulinen ja paahteinen. Näiden pähkinöiden kanssa jatkamme Vihreän Viivan Niinan kanssa.

Tietysti omat askeleeni suuntautui tuttujen lietolaisten osastoille. Ja seuraavaksi kävin tutustumassa meijerinkin tapahtumissa mukana olevan Kranssiaitan osastolla. Taitavan Marin käsissä taipuu niin paju kuin kukatkin. Kranssiaitan kranssit koostuvat luonnonmateriaaleista ja hillityistä värisävyistä. Nyt osaston tuotteet olivat kevät- ja pääsiäisaiheisia. Jouluna taas erilaiset havut astuvat pääosaan. Marin tapaa messuilla ja tapahtumissa, tuotteita on myynnissä myös Vilkkimäen meijerin kahvilassa ja joulun alla oman tilan aitassa.





Ja ettei tästä postauksesta tule ihan megapitkää, jaan messukierrokseni kahteen postaukseen. Tässä tulikin lietolainen messupostaus :) Aurinkoa viikkonne, ystävät!

1 kommentti

© Kotilaituri
Maira Gall