UUDET TERASSIHEINÄT + KIRJA-ARVONNAN VOITTAJA


Puutarhasurua tuottaneet vasuheinät on nyt korvattu uusilla. Suuntasin sairauslomalla ystävän kanssa Flöriin, Turussa sijaitsevaan kukka- ja puutarhakauppaan, talvenkestävämmän lajikkeen metsästykseen. Suursuosikkiani viiruhelpiä arvoin pitkään mutta päädyin kuitenkin koristekastikkaan (Calamgrostis x acutiflora Overdam). Koristekastikka on kaunis ja selkeä heinä, joka toimii mustaa terassinaitaa vasten. Sen kasvukorkeudeksi on määritelty 0,8 - 1,2 m. Kastikka toimii näinkin harvana, mutta odotan sen leviämistä ja tuuhentumista. Eniten ilahduttaa se, että nyt istutusaltaassa kasvaa jotain. Heinien vieno kahina tuulessa on jotain ihan parasta kesässä. Tämä terassinäkymä aukeaa sekä olo- että makuuhuoneeseen, ja vehreän terassin ilmeeseen on ilo herätä säällä kuin säällä.


Kuolleiden vasuheinien lomassa kasvoi rikkaruohojen lisäksi punainen koristeapila pihakäenkaali. Viime kesänä kyseinen apila käenkaali kasvoi ruukkupuutarhassa ja jostain syystä se oli päätynyt terassin istutusaltaaseen - ja talvehtinut. Muuten puutarhassa ei viime talvelta selvinnyt kuin minttu. Viiniköynnöksetkin näyttävät menetetyiltä. No, nappasin koristeapilat pihakäenkaalit turvaan ja istutin ne takaisin ruukkupuutarhaan. Sopivat kyllä tummalehtiseen värimaailmaan, joka tänä vuonna on valloillaan terassillamme. Edit. Kiitos tarkkasilmäisen lukijan, koristeapila osoittautuikin pihakäenkaaliksi ♥ Ihana kasvi, joka leviää nopeasti ruukussakin ja tekee uutta kukintoa. Suosittelen!

Kukkala-blogin Sanna Raskun Kaunista ja vihreää kirja-arvontakin on suoritettu ja voittajaksi arvottiin Anne-Riitta kommentillaan:

Laukat ilahduttavat olemuksellaan, tuovat kivaa rytmiä istutuksiin. Luonnonkukista vanamo, joka pienuudessaan tullakseen huomioiduksi vaatii kulkijalta läsnäoloa ja lähempää tarkastelua.

Anne-Riitalle on laitettu viestiä voitosta. Kiitos kovasti kaikille arvontaan osallistuneille ja erityisesti blogiani seuraaville. Mukavaa, kun kuljette matkassani ja olette aktiivisia!

Nyt on palattu myös arkeen, kauppa avannut taas ovensa ja valmistaudutaan seuraavaan sesonkiin. Sitä ennen nautitaan täysin siemauksin kesästä, satoi tai paistoi ja mennään fiiliksen mukaan!

Kati

I have bought new grasses on our terrace and now enjoying the green era again. I cannot resist the sound of grasses swinging in the wind. The grasses are so trendy and stylish right now.

14 kommenttia

  1. Meillä on tuota punaista apilaa myös yhdessä penkissä kasvamassa. Se on ihan hauska väriläikkä, kun on punainen. Heinät on ihania tuolla terassilla, ja sulla onkin oikein nätti terassi ja piha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku, terassista tuli mieluinen ja suojaisa oma paikka, kun keskellä kylää asutaan :) Helppohoitoiset kasvit sopivat meille. Tuo apila onkin pihakäenkaali, mutta niin kaunis ja leviää nopeasti.

      Poista
  2. Kauniit uudet heinät olet ostanut. Erityisesti ihailen kuitenkin tuota punalehtistä apilaa, aivan ihana <3
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punalehtinen onkin pihakäenkaali, mutta todella ihana ja leviää nopeasti! Nytkin tehnyt vaikka kuinka uusia lehtiä ja levinnyt ruukussa :) Ihanaa elokuuta sinulle ♥

      Poista
  3. Nyt peukut pystyyn, että koristekastikka kasvaa ja komistuu vielä :)
    Tuo punalehtinen apila on muuten aika jännä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin Marjo pihakäenkaali eikä apila, mutta todella kaunis ja levinnyt ruukussa jo ihan hirmuisesti!

      Poista
  4. Täällä myös peukut pystyssä että uusi heinä jaksaa talvehtia ja on teidän ilona ensi kesänäkin. Tuo istutusallas on niin ihana! Tuo kivaa vehreyttä isolle terassille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ovat heinät alkaneet "kotiutua" ja toivotaan niille pidempää ikää :) Hakuropajujen kanssa nyt jännään, nekin ehkä pitänee korvata. Taidan päätyä koristevaahteraan :)

      Poista
  5. Ihanat nuo istutusaltaat!! ja toivotaan kovasti että nyt kestävät:) Kaunista kesänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päden paja! Istutusaltaat jäsentävät terassia ja mahdollistavat isommat istutusalueet kuin ruukkupuutarha. Kaunista elokuuta sinullekin!

      Poista
  6. Heinät ovat ihania. Tuulen vire saa niihin elämää ja sateen jäljiltä ne kantavat kauniisti saamiaan pisaroita.
    Meillä on pihan sorakäytävälle ilmestynyt punalehtistä apilaa. Taidankin laittaa sitä ruukkuun kasvamaan.
    Mukavaa alkanutta elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinät ovat ihan ykkösiä ja huolettomia. Eivät ota nokkiinsa, jos kasteluväli vähän venyy. Apilani onkin pihakäenkaali, kuten joku tarkkasilmäinen korjasi. Kiitos!

      Poista
  7. Tuo punalehtinen ei ole apila vaan pihakäenkaali...

    VastaaPoista
  8. Sulla on niiiiin ihana puutarhatyyli <3 <3

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall