HYGGEPIIRAKKA | TOIVERESEPTI



Olen tarjoillut kauppani asiakasilloissani kasvispiirakkaa, jota on kehuttu kovasti. Tämä hymyilyttää minua, ja tiedän, että minut tuntevia hymyilyttää vielä enemmän. En ole nimittäin mikään kokkikolmonen. Teen kyllä ruokaa, mutta mitään leipojaa minusta ei ole kuoriutunut – ainakaan vielä. Tämän piirakkaohjeen kanssa siis onnistuu vähän vihreämpikin ruoanlaittaja.

Villa Puomi-blogin Hannan kanssa järjestämässämme toisessa hyggeillassa tarjoilin taas tätä kyseistä kasvispiirakkaa ja minua ”panostettiin” kevyesti reseptin julkaisuun. Piirakan ohjetta on tosiaan kyselty asiakasiltojen jälkeen kovasti, joten tässä se nyt tulee. Alkuperäinen resepti on saatu ystävältä ja olen muokannut siitä oman versioni, joka on saanut nimekseen ”Hyggepiirakka”.

HYGGEPIIRAKKA

Piirakka on helppo tehdä gluteenittomana ja laktoosittomana. Ohjetta voi soveltaa oman maun mukaan, joten olen jättänyt sulkeisiin ainesosat, joita olen piirakkaan varioinut. Itse en välitä oliiveista, joten niitä en ole laittanut. Tätä piirakkaa voi varioida oman maun ja kauden mukaan.
Piirakka on saanut suuren suosion, myös lihansyöjien keskuudessa. Sen makua ja pohjan pehmeyttä on kiitelty. Piirakka on helppo tehdä illanistujaisiin tai lounaaksi, ja sen voi valmistaa myös etukäteen ja lämmittää ennen tarjoilua. Teen piirakan vuokaan, jonka halkaisija on 30 cm.

POHJA
3 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Sunnuntai)
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaviiliä
100 g voita

TÄYTE
250-300 g pakastekasviksi esim. Kruunusekoitus (kukkakaali, parsakaali ja porkkana)
tai 150 g pakastepinaattia.
(2-3 keitettyä perunaa)
(2 isoa valkosipulin kynttä)
200 g fetajuustoa (valmiina kuutioina)
2 munaa
2 dl kermaa
mustapippuria
(oliiveja)
2 dl juustoraastetta

Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Lisää joukkoon kermaviili ja pehmeä voi. Itse sulatan voin. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi ja levitä voidellun vuoan pohjalle.
Pistele pohjaan reikiä haarukalla.
Kaada pakastekasvikset tasaisesti pohjan päälle, lisää halutessasi pieneksi pilkottu valkosipuli.
Mikäli käytät pakastepinaattia, sulata ja valuta pinaatti. Sekoita puserrettu valkosipuli pinaattiin ja kaada seos piirakan päälle.

Aseta päälle fetakuutiot. Sekoita munat ja kerma, lisää joukkoon mustapippuri. Kaada seos piirakan päälle. (Viipaloi oliivit ja ripottele ne päälle.)
Lisää juustoraaste ja paista piirakka 225 asteessa noin 25 minuuttia (uunista riippuen).
Tarjoile sellaisenaan tai salaatin kera. Nokare valkosipulituorejuustoakin sopii piirakan kaveriksi.

VINKIT!

Taikinan levitys onnistuu näppärästi tuorekelmun avulla, jonka läpi taikina on helppo painella vuokaan käsiä sotkematta.

Itse käytän sekä pakastekasviksia että pakastepinaattia. Pilkon jäiset pinaattipalat muutaman osaan ja lisään ne kasvisten lomaan. Satokaudella suosin tuoreita kasviksia.
Valmiit fetakuutiot oliiviliemessä tai yrttiöljyssä antavat kivasti makua piirakkaan. Suolaa ei tarvita, sillä juustoissa on sitä riittävästi.

Extratipsi Ruska-astiaston omistaville ♥ Iso tarjoilulautanen on aivan loistava alusta metallivuoalle.
Vuoka mahtuu lautaselle ja lautanen toimii pannunalusena. Piirakkavuoan voi nostaa suoraan uunista lautaselle ja asettaa siinä tarjolle pöytään.


Mukavaa viikonloppua ja maaliskuun auringonsäteitä!

I have succeed to bake a tasty vegetable pie. Easy to make and it suits for lunch to brunch.
And I call it hygge pie ♥



9 kommenttia

  1. Olisiko tuossa leivinjauheen määrässä vähän liikaa? Muuten ihan mielenkiintoinen ja helpon tuntuinen resepti. Täytyypä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :D Hyvä huomio ja nyt korjattu. D ja t ovat niin lähellä toisiaan ;D
      Piirakka on todella helppo!

      Poista
  2. Tätä on odotettu! Pehmeä, suussasulava hyggepiiras mihin tahansa hyggehetkiin! 🖤 Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 Nyt vaan muuntelemaan ja hyggeilemään :)

      Poista
  3. Inspiroiva resepti! Minä olen huono noudattamaan reseptejä, mutta tämän pohjalta taidan tehdä piiraskokeilun. Aurinkoista lauantaita! Tuija

    VastaaPoista
  4. Täytyypä testata tätä! Näyttää tosi herkulliselta...

    VastaaPoista
  5. Näyttääpä hyvältä! Feta-pinaatti olisi just mulle mieluisa yhdistelmä <3
    Kiitos reseptistä, menee kokeiluun ilman muuta :)

    VastaaPoista
  6. Ihana hyggepiirakka ♥ menee kokeiluun.
    Itse tein juuri piirakkaan lauantai iltana ja ai, että se maistuin hyvältä teen ja salaatin kanssa.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa ihanalta tämä hyggepiirakka, tätä pitääkin testata:) Kiitos reseptistä ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall